Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders







RUNOJA

Kirj.

AARO HELLAAKOSKI


1916




SISLLYS:


I

Kaipuumme
Marssi lakeuksilta
Talven tullessa
Kuu
Takatalvi
Murha
Kevtmyrsky
Kevtt katsomassa
Tuhlaajapoika
Kaksi
Conceptio artis
Sairaalassa


II

Metskissa
Tunnoton
Kuu-ukko
Nocturno
Pirut tanssahtavat
Viinamen miehet
Maalarit
Maan toivot


III

Salakuljettaja
Kyntj
Kahvisaunassa
Yjalassa
Jahvetin rakastuminen
Jahvetin kosinta
Korpikyln janne


IV

Poroporvarien laulu
Paan
Maallinen onni
Eihn sit ly puutu
Hrjn kosto
Oode kynveitselle
Pyllymylly
Koiranpennut
Liian paha sappi
Hpy vailla
Voi kun oisi sarvet mulla--
Lucifer





I




KAIPUUMME

Ei olko kaipuumme kuin haave naisen
tai sairaan nky, houre humalaisen.
Se olkoon merkki hengen voimakkaan
ja kruunu luomakunnan kuninkaan.

Se olkoon niinkuin kymin laaja uoma,
tuo monen puron yhteisvoimin luoma.
Nin hurjat voimat intohimojen
ne saakoot uoman, mrn yhteisen.




MARSSI LAKEUKSILTA

Sa laakeihin rantoihin kuohuvan nt
meren korkeat, hurjat vaahtopt.
Sa kosken kuulet kuin ukkosen
ja haukan kirkunan kaukaisen.

Nuo net on kuorona rinnassas.
Ja villi on leimaus katseessas.--
Peru pivilt muinaisilta se lie
kun kytiin katkera kostontie.

Kas viuhuen tuorehet tuulet ky.
Ei katseenkantaman ri ny.
Ly iskusi uksihin rautaisiin!
Ken paljon vaati, se palkittiin.




TALVEN TULLESSA

Riemuin tunnet
talven tekevn raivaustytn.
Kaiken mi silm,
ruumista, henke sken
painoi, vievt jtvt viimat mytn.

Puhurin poika,
reippaasti rintojen rihkamat peit
liian rakkaat!
Toivomme talvelta taasen
laajoja hankia, jrvi jhmenneit.

Toivoo inehmo:
Pakkasenkorkeat thdet taivahalla
vihre kuuan
lumisten metsien yll;
elm rinnassa uinuen kinosten alla.




KUU

Kuu mykk kumottaa,
tutkii, uinuuko hurja maa.

Kuin silm ityen
poikaansa sairasta katsellen:

Laskeeko lepohon yllkn
raskaan, kuumehoureisen pn?

Herk kki parkaisuun,
painajaiseen ja sadatteluun?




TAKATALVI

Pohjoinen huokuu katkerin, kolein tuulin.
--On toukokuu.
Arkana astuu ihminen katujen viert
katse maassa, sinisin huulin
  ja rinnassa arki.

Auringon kylmt steet lankee viistoon.
--On toukokuu.
Kelmet varjot. Ah, min vsynyt niist' oon:
uhaten niinkuin siniset aaveet
  ne hiipien kyvt.

Laulajat tyhjill oksilla vrisevt.
--On toukokuu.
Perhonen maassa, siivet paleltuneina.
Uhrinsa raskaan vaatii kevt.
  Ja kurjet huutaa.

Kevhn hallat paljon toukoja livt.
--On toukokuu.
Kiviset pellot harvoin ne heilimivt.
Pohjoistuulet tuutivat niit,
  ne sammalta kasvaa.




MURHA

Julman murhan nin kerta,
raitin hulvehillaan verta.
Lapsi olin. Siit' on monta
vierryt vuotta armotonta.

Viel nytkin unestani
hert voin kauhuissani.----
Takanani juostavaksi
kuulen. Nen miest kaksi.

Takimmainen juostessansa
hakkaa toista puukollansa.
Aivan luona jalkojeni
pakenijan henki meni.

Horjui, heilahutti ktt,
kaatui nt pstmtt.
Toinen puukon maahan nakkas,
hypps niskaan, puri, hakkas.




KEVTMYRSKY

Kylm tuuli soi.
Hiekkapilvet piehtaroi.
Puitten tyhjt oksat rapisevat.
Mustat lehdet entiskesn
maassa karkelevat.

Taakkaa kantaen
astuu vaivoin poikanen.
Polvet notkuu. Selk kumarainen.
Hiekka ruoskii huulet veriin.
Liehuu puku repaleinen.




KEVTT KATSOMASSA

Hei humise kevhn tuuli
nyt halki hankien maan.
Jo korvani kiurun kuuli.
Kyn kevtt katsomaan.

Voin sukset jo aittaan kantaa.
Nyt pieksuni voitelen
ja kohti ulapan rantaa
kyn hiljaa, kurkkien.

Jo kaukaa net kuulen
nuo hurjat keviset.
Kun rannalle ehdin, luulen
kaikk' irti on aavehet.

Kuin intohimot hullut
sydmissmme siitetyt
vapahaks olis kki tullut
ja hyppelis hihkuen nyt.

Ja ilmassa vinkuu ja soipi
ja tuhannet siivet ly.
Kevthenget ne karkeloipi
kevtlintujen siivet ly.

Kun hiihtelin viikko sitten
ja thysin seljlle pin,
helyn kuulin jhilsehitten,
lumiaavikon aution nin.

Nyt jtikt sihisevt,
lepn norkot on puhjenneet.
Se saapui se toivottu kevt.
Ja kohisten kyvt veet.

Mut plvill, lammikoissa
on hilpet, tuliset ht.
On arkainkin arkuus poissa:
kevttaistelut kuulet, nt.

Kun suokulaisurosta kaksi
noin naaraasta taistelee,
voit pst todistajaksi
miten rakkaus villitsee.

Voit astua kohti niit--
ne eivt sinua n.
Vain hiukkasen siirtyvt siit,
taas alkavat temmelt.

Niin korvissa soipi ja hel.
Niin hanget hyryvt.
Niin jokainen mts el.
Puut tuulessa hymisevt.




TUHLAAJAPOIKA

Moni kallista aikaansa tuhlaa
mua neuvoen, opastaen
ja viitaten vanhempiini
ja tihin taattojen.

Se totta on, vanhempaini
ilo suurin on tarmo ja ty,
he paljoon vedota voivat
kun tuomionkello ly.

Mut vaikea monelle lienee
ero maisesta tavarastaan
kun Neulansilmnportin
on kysymys vastassaan.

Muut kootkoon kultia, heille
se nautinto suotakoon.
Ei kateus mieltni paina,
min Tuhlaajapoika oon.

Min riemuin kujilla tuhlaan,
min kaikkeni annan pois.
Ei paina mammonan taakka
jos huomenna kuoltava ois.

Mik mr on elmll,
mik minulla, Herra ties!
Min tahdon rikasna el
ja kuolla kuin kyh mies.

Ja tuomiokellot kun soittaa,
tilipiv kun tullut on,
kyn etehen tuomareitten
ja mieli on pelvoton.

Min kteni tyhjt nytn.
"Tss, Herra, on leivisks;
pois lahjasi kaikki annoin,
olen kyhn edesss."




KAKSI

Kaks miest lhti kilvan
nyt neitt kosimaan.
Mut tiet matkallansa
ei tiennyt kumpikaan.

He astui puoli piv
niin haaraantui jo tie.
Nyt kumpikohan niist
se neidon luoksi vie?

Se toinen miesi istui
ja ratkes itkemn.
Se toinen astui eespin
ja lauloi mennessn.

Niin sattumalta kulki
hn tiet oikeaa.
Jo ennen iltapiv
hn neidon saavuttaa.

Nin itkeehn ne toiset
ja toiset laulelee.
Nin toiset tiet kyvt
kun toiset arvelee.




CONCEPTIO ARTIS

Vaikka petyin. Vaikka petyin,
silmin tiukkaan jnnitetyin
aijon kyd nin
yh eteenpin.

Irti psit. Hetaleita
vanhoja ja vaalenneita
ji vain kourihin
kun sua kahmasin.

Oothan ylen kirjavissa
helyiss ja rihkamissa
joit' on koonnehet
vuodet tuhannet.

Kerta viel rautavihin
joudut nihin kplihin
vaikk' ois auttajas
kaikki apunas.

Silloin sormin raatelevin
riemumiell plts revin
vuosisatojen
luoman peittehen.

Sinut tahdon alastonna,
helmetnn, maalitonna
vailla rihkamaa
muitten antamaa.

Nytn muotos maailmalle,
huudan joka kuulijalle
niinkuin _min_ nin
sinut edessin.




SAIRAALASSA


1

Matkani polkenut oon
pitkn tiettmn hankeen.
Nousemattani lankeen
yhn autioon.

Innoin kuumeisin
etsin. Ja lysin tieni.
Vaikk' oli voimani pieni,
yksin ponnistin.

Onko etsijn syy
jos hn astuu harhaan?
Jos hn liian varhaan
hankeen kylmettyy?


2

Min tunnen, on vihdoin hetkeni tullut.
En kysele mitn.
Mut kuitenkin sammuvin silmin
yh katson itn.

En armoa ano. En syyt ketn.
Syyn itse pidn.
Mut ihmett varroten katson
yh puoleen idn.


3 Y sairaalassa

Tuuli ulvoo. Nurkat soi.
Ruutuhun vihmoo vett.
Ken veisi polton otsaltain,
kuivaisi kyynelett.

Kiviset seint kaikuvat
kuolevain valitusta.
Miksi on piv niin lyhkinen
y niin pitk ja musta?

Takaa seinn kuuluu taas
voihketta tuskaisata.
Naapuri nyt. Min huomenna.
Sehn on elmn rata.


4

Mennyt mies. Mennyt mies.
Nink sun loppui ties?
Ken olis uskonut eilettin
kohtalon pttyvn nin.

Kykn niin. Kykn nin.
Kuulen jo viereltin
kalkkehen tahdikkaan.
Viikate terotetaan.


5 Syysaurinko

Ah aurinko kallis syksyinen,
nin ihmeit aikaansaat sa!
Veren lmmitt sken hyytynehen
ja kullalla hivelet maat sa.

Ja ma kulkevani uneksun
satumaassa kaukaisessa
mun tarhani tarkoin vaalitun
salarauhassa, katvehessa.

Nyt korjuupiv on viinies,
vki nuori laulaen tiss.
Hei kypsynyt terttu huulilles
ja kulmasi seppeli s!





II




METSKISSA

Kuin pystypisn ma tulinkaan
ja kuin mun silni skenivt!
Ma tiesin kuinka Ne Suuret livt.
Ma olin saapunut voittamaan.

Nin astuin karkelon askelissa
ja sil kirkasta sihkyttin.
Mut silloin kki edessin
oli metslinen--yks villikissa.

Ja nopeammin kuin ajatus
se kiljuin karkasi kteheni
ja sieppas valmihin aseheni,
pois viskas. Kuolo ja kirous!

Ja sitten kynsi tuo vainolainen,
nin vuoroin kidutti, ilkamoi.
Mies asehitta hn mit voi--
joko nyrtyy taikka ly leikiks vainen.

Ma nyrryn etehen polvies
ja pyydn--armoa, l kosta.
Mut kerran silni viidakosta
jos lydn----tuossa on sydmes!




TUNNOTON

Yks suukko silmn
ja toinen suulle!
Ma sua lemmin,
jo etk kuule?

Kuin hepo laiska
mi torkkuu tyss
jos revi kuinka
tai puulla ly s!

Niin kylm oot sa,
et liikahdakkaan----
Jo her, armas,
ma puulla hakkaan!




KUU-UKKO

Sa muistatko kun me kahden
hmyhetkin soudeltiin
yhiljaista pintaa lahden
ja kuuta katseltiin?

Oli suuri persokesti
tuo turpeaposki kuu.
Se pilvi hirmuisesti
si--mut eip kelpaa muu.

Se kiipesi kautta taivaan
kovin hkyen, puuskuttaen
ja jos pilven se kiinni sai vaan,
si poskeensa raukan sen.

Niinp viimein syneheksi
sai itsens uuvuksiin.
Sai naamansa rasvaiseksi
ja sormensa sokeriin.

Niin huuli lerpallansa
se hymysi meille kuin
ois halunnut vatsahansa
syd meidtkin yksin suin.

Niin silloin. Nyt katsoppa kuuta,
se nyttk hymyyvn!
Jumalaut, eip paljon muuta,
min luulen sen itkevn.

Se sai sen rangaistuksen
min ahmatit aina saa,
vuoskautisen katumuksen
kun vatsaa jomottaa.




NOCTURNO

Ma ruorissani torkun. Itsekseen
ky pursi. Purjeet riippuu yli veen.
Mua kyllstytt taivaan kirkkaus.
Ma vrisen. Ei tunnu tuulahdus.--

Niin, torkun mink kylmltni saan
ja mietin mik kumma kuhertaan
tuon _teiren_ panee isin. Mulle nyt
on pieni perhedraama selvinnyt.

Kas teiri, sehn emntinen on
mi vartoo saapumista puolison
ja sngyss' itseksens mouruaa
ja pohtii saarnan juonta ankaraa.

Nyt _kki_--sehn tietysti on mies--
hn mist saapuneekin, herraties,
mut maireasti "kukkuu kukkuu". Kas
tuo eik osannutkin peijakas!

Tuo vanha juopporatti tiet sen
mi parhain vaimolle on mielehen.
Kai luovaa hn kuin laiva, kallistuu,
mut "kukkuu kukkuu" senkin simasuu.

Ja vaimo, vhitellen leppyy hn
ja tuntee sydmens heltyvn.
Mut viel, kuinkas muuten, risee
ja kukkujalle todet tulkitsee:

"Ne kukkuvathan muutkin toisinaan
saa viina viisahankin kukkumaan.
Sa kukut yt piv, kelvoton.
--Kuin kki, pissn--sananparsi on."

Mut kun jo aikaansaatiin sovinnot
ja toistaan syleilivt aviot,
kun metsn hiljaisuuden rikkoi vain
yrastaan laulu takaa kukkulain,

niin silloin suloisimmat tuntehet
nyt trv lapsukaisen tyrskehet.
Kas vanha tuttu onhan lapsikin,
sen pieneks _paarmalinnuks_ luulisin.

T liikaa on, sen naapurikin ties,
tuo vanha, hermostunut poikamies.
Hn karjasee "kraak kraak" ja nokallaan
ly puuhun tulkitakseen raivoaan.

Ypuultaan suoraan hypp siivilleen
tuo lemmon vanhapoika; vsyneen
"kraak kraak" taas rjyy lentin eteenpin,
nin koko metsn ven herttin.

Voi sua, hermostunut poikamies!
Sa risti oot ja vaiva naapuries.
Enemmn mangunnallas hiritset
kuin pienet perheriidat kymmenet.

Niin nytkin her metsn asukkaat.
Nyt _varis_ haukutaan. Ja raivokkaat
soi manaukset korvissani mun.
Pien perhedraama hukkuu meluhun.

Jo tuuli her. Purjeet pullistuu
ja pursi nytkht ja ulkoutuu.
Taa jpi niemi kuusimetsineen
ja kki toraisine rouvineen.




PIRUT TANSSAHTAVAT

Viekkahin vekkuli olla voipi
kes, vaikk' olis sateinenkin.
Nin ky.--Sataa ja ikkunat soipi.
Nukkujat tytt jok'ainoan penkin.

Silloin hert. Kas, aurinko paahtaa
vasten kasvojas pilkallisesti.
Juokset ulos--se olla mahtaa
ihme joka vain hetkisen kesti.----

Seisot tuhmana kartanolla,
ihmeisss unta silmists hierot.
Tuumit--taidat unissas olla
taikka on silmsi turkasen kierot.

Ei, tm totta on! Katsothan lonkaan
viimeiseen jok' on kaukana tuolla.
Mutta--juupelit mit ne onkaan,
pienet, karvaiset, koipies puolla.

Vrsri peijakkaita
piiriss ymprillsi hypp.
Kas, ei ne karta ihmismaita!
Yksi jo takkisi helmasta nypp.

Tulivat tnne metsistns.
Pitk nen nyttvt. Tiehen
juoksevat huiskien hnnllns.
--Nauraa tytyy sun, vakavan miehen.




VIINAMEN MIEHET

Rakkaat veljet Bakkuksessa,
laulu laulakaa.
Vaipassansa kukkaisessa
kutsuu viinamaa.

Pieni mettiinen maassa
maaten kellitt,
humalassa autuaassa
hiljaa prj.

Sinne kyk krsiviset
viinamkehen
jossa pienet mettiiset
potkii pristen.

Vaipassansa kukkaisessa
kutsuu viinamaa.
Rakkaat veljet Bakkuksessa,
laulu laulakaa.




MAALARIT

Osasi ne ennen pienet poijat
pitkn ryypyn ottaa.
Sanoppas vaari ja sanoppas taatto
eik se ole totta.

Eik sit ennen moitittu
sit ryypyn ottajata
eik sit silmille syljetty
eik viety kunniata.

Nyt ne kulkevat piimparrat
kimrkitrpp vyll
eik ne meit mustaamatta
jt pivll eik yll.

Meit ne maalaa ollakseen
sit puhtahammat itte.
Mustan rinnalla harmajakin
on valkiampi sitte.




MAAN TOIVOT


1 Keltanokat

Nyt nostakaatte jalkaa
ja askel astukaa.
Kas nythn matka alkaa
tiet' mutkittelevaa.

Meit' aina thn asti
on takaa tynnetty.
Me aina liukkahasti
on muille mynnetty.

Nyt askel astukaamme
vaikk' takaperinkin.
Siit' ehk naurua saamme
--oma oli se kuitenkin.


2 Karhunpoika

Hn ei kuule, hn ei n.
Hn kvell lpst.
Ja suuret kengt katuhun lyvt.
  Katuhun lyvt.

Miks on karhumme karvaisen
niin katsanto murheinen?
Mik onkaan miehelt luonnon vienyt?
  Luonnon vienyt.

Rohvesoorilta repposet?
Vai neiolta rukkaset?
Niin kesytt maalima karhunpoikaa.
  Karhunpoikaa.


3 Kohmelo

Satehinen aamuy.
Jossain kello kuutta ly.
Astun kotiin juomingeista.
Kyd voin mut en voi seista.

Harvat on ne kulkijat
jotka vastaan sattuvat:
Konstaapeli. Lantakuski.
Kuuluu auton ammahduski.

Rient kiirein askelin
tyhn proletaarikin.
Hetkeks seisomahan jpi.
Kulmiansa rypistpi.

Aatteleepi tietysti:
"Perrkelehen porrvari,
kansan hiki taas on sille
mennyt phn, mssrille."

Mutta kummempaakin nn.
Ovest' ulos heitetn
nainen, kasvot sinelmiss,
toinen kenk hyppysiss.

Ah, ma arvaan, onhan taas
joku nuori Toivo Maas
porton rahat varastanut,
kiitokseksi kurittanut.

"Ihmisyyden ihanteet."
"Isnmaa." Ja "aattehet".
Paljon tunnen kaunehia
sanoja ja lauselmia.

Tulee aamu illasta.
Vitkaan haihtuu humala.
Tunnen pss pakotuksen,
vatsassani kuvotuksen.

Sept riehkat saapuvat.
Koputtavat vasarat
ensin harvaan, yksitellen.
Nopeammin--vhitellen.





III




SALAKULJETTAJA

Hei kopukka,
nostele koipias vinhempn.
Meill on matka
ylitse vonkuvan jn.

Hei kopukka,
kaksiist jt on ties.
Rannalla ampuu
noituen kruununmies.

Hei kopukka.
Jt ne murtuvat ulvoen.--
Taisitpa juosta
laukkasi viimeisen.




KYNTJ

Nh! N,
senkin pssinp.
Ruoska ohjatkoon
taas sun vakohon.

Vaihtuvat
vuodet katkerat.
Korven raatajain
ty ei vaihdu vain.

Liit nin
hyvin, huonoin sin
vako vakohon
saakka kuolohon.




KAHVISAUNASSA

Kahvipannuja joukko lrptt
pihisten, poristen kuumalla kiukahalla.
Miks on pannujen lrpttiss nyt
kun on lmmin, valtava roihu alla.

mmt piiriss suuta pieksvt
maristen, peukalot pyrien, lerpalla huuli.
Htks mmien prist kyllin kun
kiukaalta lempen, lmpimn pihinn kuuli.

Siellp kiehuu kahvikultaa taas,
vanhalle sydmelle roppia oivaa.
Miesten katseilta piilossa parhaalla
tuohella mmt pannujen liekki hoivaa.

Piiput suuhun ja nuuskaa nokkahan!
Sill se toipuu syntinen mmluuska.
Mik ois htn kun on tarjona nin
suulas kumppali, kahvi ja piippu ja nuuska.




YJALASSA

Kilikali kilikali pom pom pom.
Poikia matkalla on on on.
Nouseppa tytt naapurin.
Aiai naapurin.
Tule minun kanssani tansseihin.
Tansseihin.

Heinskki ja kaalinp.
Aiai kaalinp
snkyhys koita peitell.
Peitell.
Sitte kun saapuu sulhanen.
Aiai sulhanen
lyt morsion hiljaisen.
Hiljaisen.

Lintunen sylihin istumaan.
Aiai istumaan.
Polle, juoksuhun reippaampaan.
Reippaampaan.
Kilikali kilikali pom pom pom.
Poikia matkalla on on on.




JAHVETIN RAKASTUMINEN

Passaa siin miehen kelliskell,
luojan viisautta ihmetell.
Hiirenkorvalla jo ovat puut.
Aurinkoinen kaivonvintin nenn
laskeutuupi paistain kesisenn
jotta hautuu ihmislapsen luut.

Jahvetti hn pihanurmikolla
makaa, herttaisella nautinnolla
tuntein kevn polton seljssns.
Puree ruohonkortta. Painaa pns
nuoreen ruohokkoon ja katselee
kuinka itikat niin monenlaiset
siell hyrii. Prr ampiaiset----
uinahtaapi mies ja hymyilee.

       *       *       *       *       *

Her hirmuisehen meteliin.
Lehmt ammuu, vasikat kuin villit
hyppii. Piiat, rengit juoksee niin
kuin ois tulipalo. Pajupillit
kimesti kaiken yli soivat.

Huomaa Jahvettikin--piiat nyt
karjan ensi kertaa ulos toivat.
Uni silmist on hlvennyt
ja hn katsoo kuinka hvipi
juosten karja metsn. Pihaan jpi
piika Maija vain. Ja kaukaa soivat
paimenien pajupillit oivat.

Jahvetti hn jpi tuijottamaan
pitkks aikaa mielikuvaan samaan:
Piika Maija kuinka rivakasti
liikkui karjan kesken, hrten
paljain pohkein, aina polviin asti
nostettuna hame raitainen!

Nyt hn seisoo tuossa portahalla
punaposkisena. Rinta huohottaa
hihattoman piikkopaidan alla.
Hymyten hn suorii uhkeaa
tukkaa, auvennutta kahakassa
Tulee siihen, selk kippurassa,
talon kissa, hankaa kylken
Maijan pohkeesehen pyren pyren----

       *       *       *       *       *

Nky tuo se Jahvettihin sytti
oudon himon. Ranttehelle hn
astui, hkyin hirren pisimmn
nosti ja sen maahan jymhytti.




JAHVETIN KOSINTA

Koivun oksalla pikkuinen lintu
koriasti laulaa rimputtaa.
Jahvetti puristaa Maijan ktt
muttei sanoja suustaan saa.

Vartoo se Maija pitkn kotvan,
vartoo ja viimein juoksee pois.
Jahvetti katsoa tllttpi,
lht niinkuin epatto ois.

Itkua nielee ja kivell paiskaa
koivuhun kohti laulajaa.
"Hiivatin hottinen, yh se siin
oksalla tirskuu ja rimputtaa."




KORPIKYLN JANNE

Hampparikuningas kuulu
kautta Pohjanmaan,
Eteln-Hessu. Hn saapui
kevll Korpelaan.

Pyhisn iltana Seuran
talolla pirtua mi.
Riehui ja rehenteli,
poikia puukolla li.

Kauhistui kyln naiset.
Miehet hymhtivt--
monet on hyhennetty
sankarit ylvmmt.

Olipa tanssit taasen.
Hessu temmelsi taas,
pyrhti kantapilln,
karjuen miehi kaas.

Htkhti penkill Janne
harmajapartainen.
Yhdell hyppyksell
hampparin etehen

loikkasi, paukautti yhteen
suuret kouransa hn
edess Hessun nenn
kki kelmenevn;

kmmenens oman
puukolla halkaisi,
korvalle kuningasta
sitten limytti.

Pudotti puukkonsa Hessu,
hiipi porstuaan
verinen kmmenenjlki
paistaen poskessaan.





IV




POROPORVARIEN LAULU

Meit varten on luotu maa.
Meit Jumala rakastaa.
Aikaamme emme himossa viet,
kuljemme kultaista keskitiet.

Varovasti ja harkiten
saamme parahan tuloksen.
Olkaamme kitsaat ja tunnontarkat
niin on taskussa monet markat.

Sivit oomme ja hurskahat,
siksi riettahat nurisevat.
Mutta me heidt kukistamme,
tytmme maailman lapsillamme.

Luonnonlaki on muuttumaton:
lampahan lapsi lammas on.
Alussa miks ei jo luotu, miksi
kaikki ihmiset lampahiksi!




PAAN

Luin paljon runoutta siihen aikaan
ja tutkin Kreikan mytologiaa.
Mielkuvitus kuin lennokkaaksi saikaan!
Kuin satua ja unta oli maa.

Ma kuljin lievss' runohumalassa,
Dryadein, Paanein metst kansoitin.
Ja kotikoivun iltahuminassa
soi lyyran helke kirkkaan antikin.

Ah, kerran luulin Paanin nhneheni
ja juoksin katsomahan otusta.
Mut mit nin? Mies repalainen meni
ja noitui, kiskoi sarvist'--pukkia.




MAALLINEN ONNI

Eihn se maallinen onni,
eihn se saavu nin
ett me rakastelemme
yll, avopin.

Vilustuahan voisit.
Tauti kki vois
kesken nuoruutesi
korjata sinut pois.

Saapuisit tuomiolle
jumalten etehen.
Tulisi tuosta ilmi
kuolemas tahallinen.

Jumalat harmajaparrat
otsaansa rypistis.
Tuomio ankara sulle
tllaiseksi jis:

"Yll ken haaveksiessa
viluhun kuollut on,
haavehittensa vanki
ijti olkohon.

Runoilijaksi Suomeen
heti hn pantakoon
itkemn kaihojansa
yhn ja kuutamoon."

Niin sulle taivahan portit
sulkeutuis rmhtin.
Joutuisit takaisin joukkoon
ihmisten ilkein.

Kulkisit tll niinkuin
monikin kummitus.
Huulilla sonetti sairas,
rinnassa haikeus.




EIHN SIT LY PUUTU

Kas niin.
Nin, nin sit lennettiin!
Rapakossa istullaan
nyt laulaa saan.

Hyh-hyy
Se on kengnkorkoin syy.
Ne kun on niin liukkahat
ja viekkahat.

Apu ois:
lyn kengnkorkoni pois!
Miks sitten, hahhah--haa,
miks luiskahtaa?




HRJN KOSTO

l rsyt hrk mi vertasi janoo!
"On hrjll ly"--Joel Lehtonen sanoo.
Voi olla--ly kuin elimill.
Mut jrke suurempi viha on sill.

Ja vihalla jota siis ly ei ohjaa,
ei ri sill' ole, laitaa, ei pohjaa.
Kies varjele hulluilta hrjilt meit.
Ne vihaansa ei edes haudassa heit.

Ties mist se moinen houkkio touvaa
ja mit sen phn milloinkin pouvaa.
Se murskaa sun ja sun sukukuntas,
ei rauhassa anna sun nukkua untas.

Se tahaltaan ketunmyrkky sypi!
Jos lahtari lihat sun rouvalles mypi,
saat hyvstit ottaa maailmasta.
Se hrjn kosto on kamala vasta.




OODE KYNVEITSELLE

Siin' on puukko pydllni.
Tekasenpa laulun tuosta.
Usein tytyy laulajalla
tyhjemmst jutun juosta.

Jutun juosta, innon palaa,
sauhun nousta taivahalle.
Sauhun, niin sen nousta tytyy
vaikk' ei oiskaan tulta alle.

Niinkuin kerran Aabelilla,
niin nyt nouskoon sauhu musta,
julistakoon kynveitsen
korkeata kutsumusta.

Jos sun kyns tylsyneepi,
l tuota huoli surra--
kki se terotetaan
kun on puukko mill purra.

Terotetaan niinkuin moni
tyls miesi viinaksilla.
Yksi vain on vika pieni
auttajilla molemmilla:

Lyhemmksi kyn kypi
joka lastun vuolennalta,
lyheneepi lyhyt mieli
joka viinapisaralta.




PYLLYMYLLY

Osuit phn taikka nilkkaan,
pit saamas pilkka pilkkaan.
Suokoon taivas ett pyllyyn
kasvais sulle hnt pisin.
Joutuisitpa aika myllyyn
siit kun ma puistelisin!




KOIRANPENNUT

Jos koiranpennut puree saapastani,
on parhain kun sen kiskon jalkahani.
Kun sitten peijakkaita potkasen,
saa saappahani rauhan--luulen sen.




LIIAN PAHA SAPPI

Voi kun sisua kirvelt
kun tytyy olla hiljaa.
Jos mun tahtoni tyttyisi,
sais hauankaivaja viljaa.

Pantu on pienelle poijalle
se liian paha sappi.
Ei tt sisua sammuttaa
vois lumisinkaan Lappi.




HPY VAILLA

Kyllhn sen kaikki tietvt,
min paha olen puremahan.
Mulla on tervt hampahat
ja purasen haavan pahan.

Pient min purasen ja suurempaa,
en heikompaakaan sst.
Jos en eest uskalla
niin purasen kantapst.

Ennen oli hvyll pitk hnt
kun en ollut min mailla.
Heti kun min sain hampahat,
oli hpykin hnt vailla.

Rinnassa on mulla merkkin
nyt hvyn hnttupsu:
Siin se seista trrtt
eik arkana alas lupsu.

Kyllhn sen kaikki tietvt,
mua ei pi liki tulla.
Tervt hampaat ja trki suu
on aina ollunna mulla.




VOI KUN OISI SARVET MULLA----

Voi kun oisi sarvet mulla
pienet kyrpiset,
tukan alta piilostansa
tuskin nkyviset.

Sarvet niinkuin Saatanalla
oli olemassa
kun ma kuvaraamattua
tutkiskelin lassa.

Hattu nykyn on pss
joka kulkijalla.
Kenp tiet mit' on minkin
silkkihatun alla.

Pkkjksi oisi mulla
lahjat synnynniset.
Voi kun saisin sarvet pienet,
pienet kppyriset.




LUCIFER

Lucifer, Lucifer,
mist sait sa kylmn sydmes?
Mist myrkyn kielelles?
Mist halun leikittelyyn julmaan
mutta klovnin naurun silmkulmaan?

Lucifer, Lucifer,
is lyn, henki vapauden,
miss' on voimas entinen!
Miksi naurat ilkkuin itsellesi?
Purasitko omaan kielehesi?

Lucifer, Lucifer,
kaikki opetukses vakavat
ilmaa tyteen puhallat.
Teett niill pienen lentoretken.
Naurat, naurat makeasti hetken.







End of the Project Gutenberg EBook of Runoja, by Aaro Hellaakoski



License: Share Alike